Ihanaa olla Mian kotona

Arjen yläpuolella

Syyskuussa pääsimme kuvaamaan ja kurkistamaan upeaan kotiin Espoon Tapiolassa. Tämä kahden aikuisen, 148 neliön koti on suunniteltu elämänvaiheeseen, jossa lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Huikea 11. kerroksen kattohuoneisto on todellinen helmi; sisustettu ja rakennettu rakkaudella. Kaikki sisustusratkaisut on tehty huolella ja harkiten. Perheelle rakas, Amerikasta asti tuotu sohva mahdutettiin olohuoneeseen, vaikka sen suuri koko vaati ponnisteluja ja puusepän apua. 

Asuna tässä Ivy Copenhagenin mukavat stretch-farkut, Dante6:n t-paita ja naisellinen neuletakki.

Yrittäjänä ja liikkeenjohdon konsulttina toimiva Mia tekee paljon töitä kotona. Kodissa moni paikka toimii “kotitoimistona”, televisio isona virtuaalisten kokousten näyttönä ja työpistekin siirtyy Mian fiiliksen ja valon mukaan huoneesta toiseen. Sitä varten hänellä on erillinen ergonominen ja mobiili työpöytä.

“Oli mahtava päästä suunnittelemaan kaikki ihan alusta, valitsemaan materiaalit, värit sekä suunnittelemaan toimivat tilat ja älykotiratkaisut. “

Mia

Mian ja hänen miehensä intohimo asumiseen ja sisustamiseen näkyy kaikkialla heidän kodissaan. Harkiten valitut huonekalut, second hand aarteet, taide-esineet ja design-klassikot muodostavat eheän, persoonallisen ja  asukkaidensa näköisen kodin. Vuodet ulkomailla ja kiireiset työt ovat opettaneet, että koti on koti, asumista ja elämistä varten, ei vain edustamista. Mutta tässä kodissa on tilaa kaikelle: edustavalle elämälle, etätöille, palautumiselle ja täydelliselle irtiotolle arjen yläpuolella – kirjaimellisesti. 

Ravintolasta remontoitiin koti

Huoneistoon tehtiin mittava käyttötarkoitusmuutos ja pitkä odotus palkittiin, kun pariskunta pääsi muuttamaan uuuteen kotiinsa viime keväänä. Projektissa oli mukana monta alansa ammattilaista, jotka auttoivat saamaan unelmat  toteuttamiskelpoisiksi. 

Upea asunto isoine kattoterasseineen on entinen näköalaravintola Tapion Torni.
Tämän kauniin kodin elämää, voit seurata myös omalla Mäntytorni IG-tilillä. Allekirjoittaneella on ollut ilo olla Mian tyylikonsulttina ja me olimme onnekkaita, kun saimme tulla kuvaamaan syksyyn ja Mian tyyliin sopivia asuja. Sama tyyli ja värimaailma ulottuu myös kodin sisustukseen ja asukokonaisuudet näyttivät upeilta Mian yllä kotiympäristössä. Kuvaukset on hauskoja meille kaikille ja mallit huokaisevat useimmiten, että “tulee kalliiksi nämä kuvauspäivät”, kun moni vaate saattaa päätyä mallin omaan vaatekaappiin.

Mian tyyli on selkeä, skandinaavinen, naisellinen, harmoninen värimaailmaltaan. Hän rakastaa vaatteita ja asusteita ja kaikki Mian vaatekaappiinsa päätyvät vaatteet ovatkin huolella valittuja. Nämä hänelle valitut kuvausvaatteet ovat samaan aikaan rentoja, käytännöllisiä, mukavia, upealle Mialle istuvia ja moneen eri tilanteeseen sopivia. Nahkahousut, farkut, hyvälaatuinen neule, kauluspaita, edustavat leveät housut, hyvä musta t-paita – siinä muutama kulmakivi, joiden eri yhdistelmillä saatiin kuvattua useampi kokonaisuus. Ei siis ihme, että vaikkapa nämä Danten leveät housut olivat kuin Mialle tehty ja hänen kaappiinsa ne jäivätkin. Uskon, että näille tulee olemaan paljon käyttöä niin after work -tilaisuuksissa kuin ihan työtapaamisillakin. 


Takit ovat tärkeä osa toimivaa ja edustavaa pukeutumista. Keväällä Mian kaappiin päätyi
Bruuns Bazaarin upea valkoinen välikausitakki, tänä syksynä saman merkin käytännöllinen
musta tikkitakki.

“Rakastamme tätä kotia”

“Viihdymme Mäntytornissa ja Tapiolassa erinomaisesti. Talolla ja Puutarha Tapiolalla on mielenkiintoinen historia ja olenkin innostunut jakamaan niistä tietoa myös Mäntytorni IG tilillä. Talo on arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema eikä uskoisi, että se on rakennettu jo vuonna 1954. Talo on yksi ensimmäisistä Puutarha Tapiola suunnitelman mukaan toteutetuista rakennuksista ja ravintolan terrassilta käsin Tapiolaa esiteltiin myös monille valtiovieraille. “ Mia kertoo.

Parasta kodissa onkin mahtavat esteettömät näkymät jokaiseen ilmansuuntaan,
merelle, Tapiolaan ja jopa Helsingin keskustan kirkkojen siluetteihin saakka.
Ikkunat ovat kuin elävät taulut ja eikä Mia ja hänen miehensä kuulemma väsy
ihastelemaan eri säätiloja, pilviä, auringon nousua ja laskua sekä yötaivasta ja
kuun kiertoa. Maisemakuva on Mikaelan ottama kännykkäräpsy, mutta saatte
vähän fiilistä upeudesta.

Kauniit patsaat ovat Tapiolalaisen Marita Castrenin tekemät, joka teki ne Mialle tilaustyönä hääkuvasta, 20v hääpäivän kunniaksi. Viikkokukat tulevat asetelmina flove.io:sta, näin kodissa on aina tuoreita kukkia sesongin mukaan. Ihanat saviset ruukut ovat myös Flovesta ja ne ovat Suomenlinnassa toimivan keramiikkataiteilijan Tiina Tarvaisen käsintekemiä.


Emme voineet kuvaajan kanssa  kuin kuin huokailla “ihana, upea, kaunis, kodikas” minne vain katsoikin. Lounas terassilla kattopuutarhassa, auringonlasku ruokapöydän äärellä, riippukeinussa ilta-auringossa, harmoninen värimaailma ja sisustusratkaisut olivat suoraan kuin naistenlehdestä. Tätä kotia ei tarvinnut kuvauksia varten stailata, riisua turhaa, siirrellä tavaroita, vaan kaikella oli paikkansa, kaikki oli hyvin juuri niin kuin asiat olivat ja valitsimme vain parhaat paikat.



Tuhannet kiitokset upeasta kuvauspäivästä ja että pääsimme Mäntyharjun huipulle kuvaamaan!


Kotoisin ja syysterveisin,

Mikaela


Tyyli ja juttu: Mikaela / Malou C.
Malli: Mia Ahlström
Kuvat: Vertti Luoma, @verttiluoma
Kuvauspaikka: @mantytorni
Kukat ja maljakot: Flove, flove.io 
Korvakorut: Viaminnet, www.viaminnet.fi
Kännykkäkuvat: Mikaela / Mia / Flove


Kuvattavaanhan tässä kodissa olisi ollut vaikka kuinka paljon!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *